Hakutulokset

Kustannustuen hakija – huomaa katko tietojen luovutuksessa

Valtiokonttori saa osan yritysten ilmoittamista tiedoista Verohallinnolta. Verohallinnolla on tietojen luovutuksessa katko, joka on alkanut tänään 30.12.2020. Katko päättyy 2.1.2021. Katkon aikana yritysten mahdollisesti tekemät muutokset Verohallinnon palvelussa ovat Valtiokonttorin käytettävissä 5.1.2021 alkaen. Jos yritys ei ole tehnyt muutoksia Verohallinnon tietoihin 30.12.2020–2.1.2021 välisenä aikana, ei katkolla ole vaikutusta. Verohallinto huomauttaa, että OmaVero-palvelussa on käyttökatko ajalla..
Kustannustuen hakija – huomaa katko tietojen luovutuksessa

Kustannustuen haku aukesi vilkkaasti – tukea maksettu yli kolme miljoonaa euroa

Yritysten määräaikaisen kustannustuen sähköinen asiointi aukesi 21.12.202 ja hakemuksia tuli ensimmäisenä päivänä yhteensä yli 2 000 kappaletta eli yli 50 % enemmän kuin ensimmäisellä hakukierroksella. Hakemuksista ratkaistiin ensimmäisen päivän aikana yli kolmasosa. Ensimmäisen päivän aikana kustannustukea myönnettiin lähes 200 yritykselle yhteensä noin 3,1 miljoonaa euroa. Keskimääräinen tuki yritystä kohden oli noin 16 000 euroa. Valtiokonttorin..
Kustannustuen haku aukesi vilkkaasti – tukea maksettu yli kolme miljoonaa euroa

Kustannustuen hakeminen Valtiokonttorista on käynnistynyt

Kustannustuen hakeminen käynnistyi Valtiokonttorissa tänään 21.12.2020 klo 9. Hakuaika jatkuu 26.2.2021 saakka. Kustannustukea saadakseen sitä ei tarvitse hakea heti haun avauduttua. Tuesta säädetään laissa, joten kaikki yritykset, jotka täyttävät tuen saamisen edellytykset ja hakevat sitä määräaikaan mennessä, tulevat sen saamaan. Tuen edellytyksenä on liikevaihdon lasku Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pandemian vuoksi pudonnut..
Kustannustuen hakeminen Valtiokonttorista on käynnistynyt

Yritysten kustannustuen haku käynnistyy 21.12.2020 klo 9.00

Valtiokonttori avaa yritysten määräaikaisen kustannustuen sähköisen hakupalvelun maanantaina 21.12.2020 kello 9.00. Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pandemian vuoksi pudonnut yli 30 prosenttia kesä—lokakuussa 2020 verrattuna vastaavaan ajankohtaan vuonna 2019. Jos yritys on perustettu 1.5.2019 tai sen jälkeen, vertailukausi on 1.1.–29.2.2020. Tukea saadakseen sitä ei tarvitse kiirehtiä hakemaan heti hakuajan alkaessa. Tuesta säädetään laissa,..
Yritysten kustannustuen haku käynnistyy 21.12.2020 klo 9.00

Tiedote kustannustukilain muutoksista

Kustannustukilain muutokset ovat tulleet voimaan tänään 15.12. Tuen hakeminen tapahtuu sähköisellä hakemuksella Valtiokonttorin verkkosivulla osoitteessa haekustannustukea.fi. Tuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut koronapandemian vuoksi ja joilla on sen vuoksi vaikeuksia selvitä joustamattomista kustannuksista ja palkkakuluista. Myös liiketoimintaa harjoittavat säätiöt ja yhdistykset ovat tuen piirissä. Kustannustuen haku auki maanantaina Sähköinen hakukanava pyritään avaamaan 21.12...
Tiedote kustannustukilain muutoksista

Webinaari: Näin haet kustannustukea

Valtiokonttori järjestää kaikille avoimen ja maksuttoman webinaarin kustannustuesta 16.12. klo 11. Webinaarissa käydään läpi sekä kustannustuen sisältöä että sen hakemista. Webinaarin kesto on noin tunti. Asiantuntijoina ovat Tuomo Yliluoma ja Tuuli Karjalainen Valtiokonttorista sekä Sampsa Nissinen työ- ja elinkeinoministeriöstä. Webinaarissa käydään läpi seuraavia kysymyksiä: Kenelle kustannustuki on tarkoitettu? Mitkä ovat kustannustuen saamisen kriteerit? Miten kustannustukea..
Webinaari: Näin haet kustannustukea

Kustannustuen haku pyritään avaamaan 21.12.2020

Hallitus on tehnyt linjauksen kustannustuesta yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia kustannuksia. Kustannustuki maksetaan Valtiokonttorista. Laki kustannustuesta on hyväksytty eduskunnassa 27.11. Tukea haetaan Valtiokonttorista sähköisen asiointikanavan kautta. Tuen hakuaika pyritään avaamaan 21.12. Avauspäivä varmistuu 18.12. Uuden lain mukaan kustannustuen tukikausi on 1.6.-31.10.2020. Kustannustuen piiriin kuuluvat ne toimialat, joilla..
Kustannustuen haku pyritään avaamaan 21.12.2020

Valtiokonttorin tilannekatsaus kustannustukeen

Valtiokonttori on yhteensovittanut koronapandemian johdosta myönnettyjen opetus- ja kulttuuriministeriön, Business Finlandin ja ELY:n tuet yritysten määräaikaisen kustannustuen kanssa. Valtiokonttorista 7.7.-31.8.2020 haettavissa ollut kustannustuki oli tarkoitettu yrityksille ja yhdistyksille, joiden liikevaihto oli pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi ja joilla oli vaikeasti sopeutettavia kustannuksia. Valtiokonttorin tehtävänä on muiden vuonna 2020 yrityksille myönnettyjen koronatilanteeseen liittyvien tukien yhteensovittaminen yritysten määräaikaisen..
Valtiokonttorin tilannekatsaus kustannustukeen

Valmistaudumme palvelemaan kustannustuen hakijoita

Hallitus on tehnyt linjauksen kustannustuesta yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi ja joilla on joustamattomia kustannuksia. Lakiesityksen mukaan kustannustuen tavoitteena on vähentää konkurssiin ajautuvien yritysten määrää turvaamalla yritystoiminnan jatkuvuutta ja ylläpitämällä taloudellista tuotantokapasiteettia. Kustannustuki maksetaan Valtiokonttorista. Laki kustannustuesta on valmistunut. Valtiokonttorissa valmistaudutaan parhaillaan siihen, että tukea hakevia yrittäjiä voidaan palvella mahdollisimman pian lain..
Valmistaudumme palvelemaan kustannustuen hakijoita

Laki kustannustuesta hyväksytty eduskunnassa

Eduskunta on 27.11. hyväksynyt hallituksen esityksen yritysten määräaikaisesta kustannustuesta annetun lain muuttamisesta. Uuden lain mukaan kustannustuen tukikausi on 1.6.-31.10.2020. Kustannustuen piiriin kuuluvat ne toimialat, joilla toimivien yritysten tukikauden liikevaihto on vähintään 10 prosenttia pienempi kuin vertailukauden liikevaihto. Nämä kustannustuen piiriin kuuluvat toimialat nimetään myöhemmin annettavassa valtioneuvoston asetuksessa. Työ- ja elinkeinoministeriö tiedottaa tilanteen etenemisestä. Lakimuutoksen seurauksena..
Laki kustannustuesta hyväksytty eduskunnassa

Kustannustuki: Toimialat (2. hakukierros)

Yritysten määräaikaista kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 21.12.2020–26.2.2021. Kustannustukea haetaan asiointipalvelussa > Kustannustukea voivat hakea kaikki yritykset sekä liiketoimintaa harjoittavat yhdistykset ja säätiöt. Kustannustukea voidaan myöntää yrityksille, joiden päätoimiala kuuluu 1.6.2020 tuen piiriin. Nämä tuen piiriin kuuluvat toimialat nimetään kustannustukilaissa säädetyin perustein valtioneuvoston asetuksessa. Toimialarajaus on yksi keino kohdistaa kustannustukea juuri niihin yrityksiin, jotka kärsivät koronapandemiasta...

Uutisia konttorilta 5/2020 on julkaistu

Valtiokonttorin uutiskirje Uutisia konttorilta 5/2020 on julkaistu 26.11.2020. Poimimme kuhunkin uutiskirjeeseen ajankohtaisia maistiaisia laajalta toimintakentältämme. Uutena teemana mukana myös vastuullisuus. Uutiskirjeen lopusta löytyy myös muutama lukuvinkki. Tämän uutiskirjeen sisältö: Yleisiä aiheita Kustannustuen ensimmäinen hakukierros päätökseen, toinen alkamassa Tunnustusta ketterästä ja arvokkaasta työstä yritysten kustannustuen parissa Talous Kun sanot valtio, tiedätkö tarkkaan, mitä sanot? Uusi tietokirja..
Uutisia konttorilta 5/2020 on julkaistu

Vapaus toimia toisin – näin julkishallinto uudistuu

Uudista! Uudistu! Rohkeasti ja rivakasti. Helpommin sanottu kuin tehty. Virka-ajan ulkopuolella arjen haasteet voivat soljua kuin itsestään, mutta töissä yksinkertaisemmatkin asiat voivat edetä välillä verkkaisesti...
Vapaus toimia toisin – näin julkishallinto uudistuu

Valtiokonttorille Vuoden vaikuttavin ARVO-teko 2020 -palkinto

Arvoliitto on myöntänyt Valtiokonttorille Vuoden vaikuttavin ARVO-teko 2020 -palkinnon. Palkinto on tunnustus Valtiokonttorin toiminnasta yritysten kustannustuen jakamisessa. Arvoliitto palkitsee Vuoden Vaikuttavin ARVO-teko-palkinnolla konkreettisia tekoja, jotka ratkovat yhteiskunnallisia ongelmia liiketoiminnan keinoin. Palkinnon voi saada yritys, yhteisö, innovaatio tai toimintatapa, joka on onnistunut yhdistämään yhteiskunnallisen vaikuttavuuden sekä vastuullisen ja tuloksellisen liiketoiminnan. Positiivisia vaikutuksia koronapandemian keskellä Tänä vuonna..
Valtiokonttorille Vuoden vaikuttavin ARVO-teko 2020 -palkinto

Valtiokonttorille kunniamaininta Laatukeskuksen innovaatiokilpailussa

Valtiokonttori on saanut merkittävän tunnustuksen Suomen Laatukeskuksen Quality Innovation Award -kilpailussa. Vuodesta 2007 alkaen järjestetyssä kilpailussa nostetaan esiin laadukkaita uusia innovaatioita. Palkinnot julkistettiin Maailman laatupäivänä 12.11.2020. Osallistujat arvioitiin uutuusarvon, hyödynnettävyyden, oppimisen, asiakaslähtöisyyden ja tuloksellisuuden perusteella. Osallistaminen keskiössä Valtiokonttorin palkitussa innovaatiossa ”Julkishallinnon myytinmurtajat – case kustannustuki” oli kyse uudesta tavasta käynnistää palvelutoimintaa julkishallinnossa. Palvelussa yhdistettiin liiketoiminta,..
Valtiokonttorille kunniamaininta Laatukeskuksen innovaatiokilpailussa

Kustannustuen ensimmäisen kierroksen hakemukset käsitelty

Valtiokonttori on nyt käsitellyt kaikki kesän haussa saapuneet kustannustukihakemukset. Valtiokonttorista 7.7. – 31.8.2020 haettavissa ollut kustannustuki oli tarkoitettu yrityksille ja yhdistyksille, joiden liikevaihto oli pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi ja joilla oli vaikeasti sopeutettavia kustannuksia. Kustannustukihakemuksia saapui 12 875 kappaletta. Tähän mennessä tukea on maksettu noin 127 miljoonaa euroa. Valtiokonttori on vastaanottanut yhteensä noin 1 100..
Kustannustuen ensimmäisen kierroksen hakemukset käsitelty

Kustannustuki todennäköisesti hakuun vuoden lopulla

Hallitus on tehnyt lakiesityksen uudesta kustannustuesta 29.10.2020. Valtiokonttori hoitaa kustannustuen maksamisen säädetyn lain perusteella. Lakiesitys on eduskunnan käsittelyssä, ja lain odotetaan tulevan voimaan joulukuun puolivälissä. Kustannustuen maksaminen voidaan aloittaa vasta lain voimaantulon jälkeen. Valtiokonttorin on odotettava eduskuntakäsittelyn päättymistä ja lain voimaantuloa ennen hakukanavan avaamista, koska lakiin voi vielä tulla muutoksia eduskuntakäsittelyn aikana. Lain eduskuntakäsittelyn etenemisestä..
Kustannustuki todennäköisesti hakuun vuoden lopulla

Näin löydät kustannustuen palvelut

Hallitus antoi kustannustuen jatkoa koskevan esityksen 29.10.2020. Kustannustukeen ehdotetaan muutoksia, jotta se vastaisi paremmin yritysten tarpeeseen. Lakimuutokset pyritään saamaan voimaan joulukuussa 2020 ja Valtiokonttori pyrkii avaamaan kustannustuen haun joulukuun lopussa. Tukea ei siis voi vielä hakea. Ensimmäinen hakukierros Kustannustuen ensimmäinen hakukierros oli 7.7.-31.8.2020. Tällä hetkellä lähes kaikki ensimmäisen hakukierroksen hakemukset on käsitelty ja jo maksettua..
Näin löydät kustannustuen palvelut

Usein kysyttyä yritysten kustannustuesta (toinen hakukierros)

Kustannustuen toinen hakukierros avautui 21.12.2020. Hakuaika päättyy 26.2.2021 klo 16:15. Onko sinulla kysyttävää yritysten kustannustuesta toiseen hakukierrokseen liittyen? Voit lähettää meille kysymyksesi tämän sivun lopussa olevan linkin kautta. Kokoamme kysymykset vastauksineen tälle sivulle muidenkin kiinnostuneiden nähtäville. Pikalinkit kysymysten aihealueisiin Yleistä tietoa kustannustuesta Kustannustuen saamisen ehdot Kustannustuen hakeminen Toimialat Aikataulu Kysy kystannustuesta Yleistä tietoa kustannustuesta Milloin..