Hakutulokset

Pienyrittäjä, jatkossa voit hakea tukea Valtiokonttorista

Huhtikuussa Valtiokonttorissa avautuu kolmas kustannustuen hakukierros. Yksinyrittäjien tuki on jatkossa osa kustannustukea, ja sitä voivat hakea pienyrittäjät. Erillisestä kuntien myöntämästä yksinyrittäjätuesta ei järjestetä uutta hakukierrosta.  Valtiokonttori tiedostaa pienyrittäjien ja yksinyrittäjien vaikean tilanteen ja huolen tuen vaikeaselkoisuudesta. Siksi pyrimme ohjeistamaan selkeästi, millä ehdoilla ja miten yksinyrittäjät ja pienyrittäjät voivat jatkossa hakea tukea. Valtiokonttori avaa maaliskuun aikana..
Pienyrittäjä, jatkossa voit hakea tukea Valtiokonttorista

Lakiesitys kustannustuen kolmannesta kierroksesta eduskuntaan: yksinyrittäjät mukaan tukeen

Hallitus antoi kustannustuen jatkoa koskevan lakiesityksen 4.3.2021. Eduskunnan käsittelyn jälkeen tasavallan presidentti vahvistaa lain. Valtiokonttori voisi avata haun yrityksille ja yksinyrittäjille huhtikuun loppupuolella. Tuen perusperiaatteet säilyvät ennallaan: Kustannustuen tavoitteena on edelleen tukea yrityksiä koronaviruksen aiheuttamassa vaikeassa taloustilanteessa. Hallitus ehdottaa kustannustukilakiin nyt muutoksia, joilla tukea voitaisiin myöntää entistä joustavammin erityisesti yksinyrittäjille ja pienyrityksille. Työ- ja elinkeinoministeriö..
Lakiesitys kustannustuen kolmannesta kierroksesta eduskuntaan: yksinyrittäjät mukaan tukeen

Kustannustuen haku on päättynyt – hakemuksia enemmän kuin ensimmäisellä kierroksella

Kustannustuen toisen kierroksen hakuaika alkoi 21.12.2020. Ensimmäistä kierrosta vilkkaammin sujunut hakuaika päättyi 26.2.2021. Toisen kierroksen aikana Valtiokonttori vastaanotti yhteensä noin 18 300 kustannustukihakemusta. Tämä on keskimäärin noin 280 saapunutta hakemusta päivässä. Saapuneiden hakemusten määrä on suurempi kuin kustannustuen ensimmäisellä kierroksella, jolloin hakemuksia vastaanotettiin keskimäärin 233 kappaletta päivässä. Saapuneista hakemuksista on 2.3. mennessä ratkaistu noin 16..
Kustannustuen haku on päättynyt – hakemuksia enemmän kuin ensimmäisellä kierroksella

Kustannustuen hakuaika päättyy perjantaina 26.2.2021 klo 16.15

Sähköinen asiointipalvelu sulkeutuu klo 16.15, joten hakemuksia ei pysty lähettämään enää sen jälkeen. Hakemuksen tekemistä ei kannata jättää viime hetkeen, sillä esimerkiksi oma nettiyhteys saattaa yllättäen hidastua. Kustannustuki-palvelusivu > Sähköinen asiointipalvelu > Hakemukset postilla tai turvaviestillä Mikäli yritykseltä puuttuu Suomi.fi-valtuus, paperisen hakemuksen voi tilata osoitteesta paperihakemus.kustannustuki@valtiokonttori.fi. Hakemus saapuu paluuviestinä ja se tulee palauttaa skannattuna sähköpostitse..
Kustannustuen hakuaika päättyy perjantaina 26.2.2021 klo 16.15

Kustannustuen hakuaika päättyy 26.2. – hae kustannustukea nyt

Kustannustuen hakuaika päättyy 26.2.2021 kello 16.15. Hakuaikaa on siis jäljellä noin viikko. Valtiokonttori ystävällisesti kehottaa kaikkia kustannustukeen oikeutettuja yrityksiä hakemaan tukea. Hakemusten on oltava perillä 16.15 mennessä Kustannustukihakemus kannattaa tehdä ajoissa. Hakemusten on oltava perillä Valtiokonttorissa 26.2.2021 kello 16.15 riippumatta siitä, lähetetäänkö hakemus sähköisen asiointikanavan vaiko postitse. Postitse lähetettyjen hakemusten tulee olla perillä Valtiokonttorin kirjaamossa..
Kustannustuen hakuaika päättyy 26.2. – hae kustannustukea nyt

Avasin turvaviestin mobiililaitteella, enkä saa sitä enää koneella auki. Mitä teen?

Turvaviestipalvelu tallettaa selaimeesi evästeen, jonka avulla viestin voi avata samalla laitteella ja selaimella uudelleen. Saatuasi viestin auki, kirjaudu ulos yläpalkista ja palvelu antaa sinulle mahdollisuuden luoda salasanan. Salasanalla viestin voi avata myös muissa laitteissa. Jos eväste on kuitenkin poistunut selaimestasi, ei viestiä voi enää avata uudelleen. Tässä tapauksessa voit pyytää kopion päätöksestäsi asiakaspalvelustamme

Miten päätös kustannustuesta toimitetaan?

Hakemalla kustannustukea sähköisen asiointikanavan kautta annat suostumuksesi siihen, että päätös annetaan sinulle tiedoksi sähköisenä. Päätös toimitetaan turvapostina ilmoittamaasi sähköpostisoitteeseen. Huomaathan, että turvaviestin voi avata vain yhdeltä laitteelta. Päätöksen voi tallentaa viestin alaosassa olevalla painikkeella. Turvaviestipalvelu tallettaa selaimeesi evästeen, jonka avulla viestin voi avata samalla laitteella ja selaimella uudelleen. Saatuasi viestin auki, kirjaudu ulos yläpalkista ja..

Tiedote: Kustannustuen hakuaika päättyy 26.2. klo 16.15

Kustannustuen hakuaikaa on jäljellä vielä kaksi viikkoa. Tukea haetaan Valtiokonttorin sähköisen asiointipalvelun kautta. Toivomme, että kaikki yritykset, joille kustannustuki on tarkoitettu, hakevat tukea. Hakemuksen tulee olla sähköisessä palvelussa tallennettuna ja lähetettynä 26.2.2021 klo 16.15 mennessä. Hakemus kannattaa kuitenkin lähettää hyvissä ajoin, sillä kustannustukea ei voi hakea määräajan umpeutumisen jälkeen. Hakupalvelussa on tällä hetkellä noin 1..
Tiedote: Kustannustuen hakuaika päättyy 26.2. klo 16.15

Milloin myönnetty tuki tulee tilille?

Valtiokonttori pyrkii käsittelemään hakemukset mahdollisimman nopeasti. Myönnetty tuki maksetaan Verohallinnolta saadulle pankkitilille ja on tilillä kolmen pankkipäivän kuluessa päätöksen antamisesta.

Miksi hakemukseni käsittely kestää kerrottua kauemmin?

Valtiokonttorin verkkosivuilla ilmoitettu käsittelyaika on hakemusten keskimääräinen käsittelyaika. Hakemukset käsitellään yksilöllisesti, minkä vuoksi käsittelyprosessit voivat vaihdella. Tästä syystä hakemuksen todellinen käsittelyaika voi olla pidempi esimerkiksi siitä johtuen, että hakemuksen käsittelemisessä joudutaan käyttämään harkintaa muun muassa kulujen osalta. Näissä tapauksissa hakemusten käsittelyaika on arvioilta kuukausi. Hakemuksen käsittelyssä saatetaan joutua pyytämään myös lisäselvitystä, jolloin hakemuksen käsittelyyn kuluu..

Voinko lähettää tukihakemuksen paperilla, jos sähköinen hakukanava ei toimi?

Sinun ei kannata lähettää paperihakemusta, jos sähköinen asiointikanava ei hetkellisesti toimi, vaan odottaa, että palvelu palautuu. Sähköinen asiointikanava on yksinkertaisin tapa hakea tukea ja se mahdollistaa myös tukihakemuksen nopean käsittelyn. Tukihakemuksen voi lähettää myös pdf-muodossa esimerkiksi tilanteessa, jossa kaikki nimenkirjoitusoikeudelliset ovat ulkomaisia eivätkä saa valtuutusta suomalaiselle taholle. Pdf-hakemus tilataan Valtiokonttorista osoitteesta paperihakemus.kustannustuki@valtiokonttori.fi.

Mitä asioita minun tulee huomioida, kun haen kustannustukea yhdistykselle tai säätiölle?

Kustannustukea voidaan myöntää myös sellaisille yhdistyksille ja säätiöille, joilla on liiketoimintaa. Voit siis hakea kustannustukea taloudellista toimintaa harjoittavalle yhdistyksellesi tai säätiöllesi! Jos sama toimija harjoittaa sekä taloudellista että ei-taloudellista (yleishyödyllistä) toimintaa, se katsotaan kustannustuen piiriin kuuluvaksi ainoastaan harjoittamansa taloudellisen toiminnan osalta. Taloudellista toimintaa on kaikki toiminta, jossa tavaroita tai palveluita tarjotaan markkinoilla myös oman jäsenistön..

Mistä voin saada apua hakemuksen tekoon?

Valtiokonttori on avannut kustannustuen puhelinpalvelun kustannustukea hakeville yrittäjille. Puhelinpalvelussa neuvomme hakemuksen täyttämisessä ja vastaamme kysymyksiin. Kustannustuen puhelinpalvelu palvelee arkisin klo 9-15 numerossa 0295 50 3050. Kirjanpitoasioihin liittyvissä kysymyksissä kannattaa kääntyä yrityksen kirjanpitäjän tai tilitoimiston puoleen. Verotukseen liittyvissä asioissa tietoa antaa Verohallinto.

Tarvitaanko tukea varten tilintarkastajan lausunto?

Tuen myöntämiseksi ei lähtökohtaisesti tarvitse toimittaa tilintarkastajan lausuntoa. Valtiokonttori saa tuen myöntämiseksi tarvittavat tiedot hakemuksesta sekä muiden viranomaisten Valtiokonttorille toimittamista tiedoista. Tarvittaessa Valtiokonttori voi pyytää yritystä toimittamaan tilintarkastajan lausunnon tai muun selvityksen, mikäli tämä on tarpeellista esimerkiksi yrityksen taloudellisen tilanteen selvittämiseksi.

Miten kustannustukea haetaan?

Tukea haetaan sähköisellä hakemuksella hakuaikana 21.12.2020-26.2.2021. Hakuaika päättyy klo 16.15. Linkki sähköiseen hakemukseen >