Hakutulokset

Häiriö Kuntatalouden testi- ja tuotantopalvelussa 11.5 -Tilanne korjattu

Kuntatalouden testi- ja tuotantopalvelussa häiriö 11.5.2021. Palvelut ovat kokonaan pois käytöstä. Päivitys: 11.5.2021 13.40: Palvelussa on osalla käyttäjistä havaittu vielä häiriötä, mutta häiriön syy on selvitetty ja korjauksia tehty. TILANNE KORJATTU Lisätietoja kuntadata@valtiokonttori.fi

Jukka Kujala

Jukka Kujala on kuntatalouden raportoinnin asiantuntija. Hän työskentelee Kuntatalouden tietopalvelun projektitiimissä Valtiokonttorissa ja haluaa tuottaa raportointia ja tietoa, joka hyödyttää tiedon tarvetta ja päätöksentekoa laajalti. Jukka on kiinnostunut tiedolla johtamisesta ja datan jalostamisesta ymmärrettäväksi tiedoksi erityisesti talouteen liittyvissä kysymyksissä.
Jukka Kujala

Meri Ruuskanen

Meri Ruuskanen on raportoinnin asiantuntija Kuntatalouden tietopalvelussa. Kunnat, kuntayhtymät ja niiden järjestelmätoimittajat voivat kysyä Meriltä automatisoituun talousraportointiin ja XBRL-taksonomiaan liittyviä asioita. Merin kiinnostuksen kohteena on julkinen talous, ja etenkin paikallishallinto. Kokemusta on kertynyt taloustietojen analysoinnista ja tietojen raportoinnista sekä viestinnän tehtävistä.
Meri Ruuskanen

AURA tutuksi: Neljännesvuosiraportointi

Kunnat ja kuntayhtymät raportoivat neljännesvuositietonsa Kuntatalouden tietopalveluun ensimmäisen kerran huhtikuussa 2021. Haluamme nostaa tärkeimpiä asioita, mitä tiedontuottajien tulee muistaa neljännesvuosiraportoinnin alkaessa. Webinaarissa käymme läpi neljännesvuosiraportoinnin (KKNR) sisältöä AURA-käsikirjan ohjeistusten kautta sekä Kuntatalouden tietopalvelun toiminnallisuuksia. Tilaisuus järjestetään Valtiokonttorin ja valtiovarainministeriön yhteistyönä. Voit lähettää meille KKNR-raportointia koskevia ennakkokysymyksiä osoitteeseen kuntadata@valtiokonttori.fi 25.3. mennessä. Valtiokonttori ja valtiovarainministeriö toteuttavat vuoden..
AURA tutuksi: Neljännesvuosiraportointi

Uutisia konttorilta 1/2021 on julkaistu

Valtiokonttorin uutiskirje Uutisia konttorilta 1/2021 on julkaistu 25.2.2021. Poimimme kuhunkin uutiskirjeeseen ajankohtaisia maistiaisia laajalta toimintakentältämme. Uutiskirjeen lopusta löytyy myös muutama lukuvinkki. Tämän uutiskirjeen sisältö: Yleisiä aiheita Kustannustuen toinen hakukierros päättyy 26.2. Tervetuloa virtuaaliseen Valtio Expoon 5.5.2021! Valtiokonttori valitsi Valoron digitoijaksi Talous Suomi edelläkävijäksi yritysten digitaloudessa Eurooppa-normin mukaisten verkkolaskujen oikeellisuuden tarkistus alkaa huhtikuussa Tiedolla johdetut julkiset..
Uutisia konttorilta 1/2021 on julkaistu

Kuntatalouden tietopalveluprojekti päättyi

Projektille asetettiin neljä vuotta sitten tavoitteeksi, että automatisoidun talousraportoinnin avulla tarjotaan välineet laadukkaalle ja ajantasaiselle tiedolla johtamiselle ja tiedon hyödyntämiseen kuntakentän päätöksenteossa. Lisäksi edellytettiin, että tietopalveluun raportoitaessa käytetään yhteisesti määriteltyjä tietosisältöjä ja että raportointi tapahtuisi automatisoidusti. Kuntien raportoimat tiedot tulisi olla saatavilla avoimesti, ajantasaisina ja vertailukelpoisina. Kuntatalouden tietopalvelu on nyt tuotannossa. Valtiokonttorin tehtäväksi on määritelty..
Kuntatalouden tietopalveluprojekti päättyi

Erään projektin tarina

Olimme astumassa vieraalle maalle. Valtiokonttorilla oli kokemusta, tietoa ja taitoa valtion talous-, henkilöstö- ja tuloksellisuustietojen raportoinnista (ent. Valtion raportointipalvelu Netra), mutta nyt ilmassa leijui ajatus..
Erään projektin tarina

Kuntatalouden tietopalvelussa käyttökatko 9.11. klo 10 asti

Kuntatalouden tietopalvelun testipalvelu eikä tuotanto ole toistaiseksi käytettävissä. Palveluun pääsee silti kirjautumaan ja jo lähetettyä materiaaleja voi hyväksyä. Uutta materiaalia ei kuitenkaan voi lähettää käyttökatkon aikana. Palvelu on käytössä jälleen maanantaina 9.11.2020 klo 10.00. Lisätietoja: kuntadata@valtiokonttori.fi
Kuntatalouden tietopalvelussa käyttökatko 9.11. klo 10 asti

Excel-lomakkeen (syöttötaulukko) käyttäminen tietojen toimittamisessa Kuntatalouden tietopalveluun

Yleistä Excel-tiedonsyöttösovelluksen (lomakkeen) avulla voidaan tuottaa raportointikokonaisuuskohtainen tiedosto raportoitavaksi. Tuotettu tiedosto on XBRL-muotoinen. Tiedosto raportoidaan Kuntatalouden tietopalveluun Aineiston lataus -toiminnon avulla. Valtiokonttori lisää Excel-tiedonsyöttölomakkeita Internet-sivuille sitä mukaan, kun ne avautuvat testattaviksi ja raportoitaviksi. Ennen tuotantotoimituksiin siirtymistä tiedon muodostamista ja toimittamista on testattava. Tämä käyttöohje kuvaa, kuinka kuntien ja kuntayhtymien eri raportointikokonaisuuksien toimitus Excel-lomakkeella tapahtuu. Lomakemuotoinen..

Valtiokonttori mukana Kuntamarkkinoilla 9.-10.9.2020 – tervetuloa kuulemaan tietoiskumme!

Kuntien ja kuntayhtymien taloustietojen raportointi uudistetaan automatisoiduksi ja yhdenmukaiseksi vuoteen 2021 mennessä. Muutokseen valmistautuminen on kunnissa jo täydessä vauhdissa. Automatisoitu talousraportointi on esillä tänä vuonna vain verkossa järjestettävillä Kuntamarkkinoilla 9.-10.9.2020. Järjestämme yhteistyössä Kuntaliiton, valtiovarainministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa Kuntamarkkinoilla kaksi tietoiskua: ke 9.9. klo 15.30–15.50: Kuntien automatisoitu talousraportointi. Tietoiskussa kerrotaan mm. tiedon tuottamisesta,..
Valtiokonttori mukana Kuntamarkkinoilla 9.-10.9.2020 – tervetuloa kuulemaan tietoiskumme!

Kuntatalouden tietopalvelun tuotantopalvelu ei käytettävissä toistaiseksi

Kuntatalouden tietopalvelun tuotantopalvelu (https://kuntatalous.kuntadata.fi/) ei ole käytettävissä toistaiseksi. Seuraava tuotantoon tehtävä kuntien raportointi ajoittuu joulukuulle 2020, mitä ennen tuotanto avataan taas käyttöön. Aiemmin raportoidut kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelmatiedot ovat tarkasteltavissa Tutkihallintoa.fi -palvelussa. Testipalvelu toimii normaalisti osoitteessa https://kuntatalous-usertest.kuntadata.fi/ Lisätietoja: kuntadata@valtiokonttori.fi
Kuntatalouden tietopalvelun tuotantopalvelu ei käytettävissä toistaiseksi

Etsitkö tietoa kuntatalouden palveluista? Eikö hakemaasi sivua löytynyt?

Olemme uudistaneet kuntatalouden palvelusivujen rakennetta ja päivittäneet sivujen sisältöjä. Kuntatalouden palvelut löytyvät nyt Valtiokonttorin verkkosivuilta omana kokonaisuutena. Uudistuksen yhteydessä vanha sivurakenne arkistoitiin, minkä seurauksena mahdolliset vanhat kirjanmerkit ja tallessa olleet suorat linkit saattavat viedä virhesivulle. Jos siis saat ilmoituksen, ettei hakemaasi sivua löydy, siirry osoitteeseen valtiokonttori.fi/kuntadata, ja löydät kuntatalouden palvelumme. Kuntatalouden palvelusivuille pääset myös etusivun..
Etsitkö tietoa kuntatalouden palveluista? Eikö hakemaasi sivua löytynyt?

Kuntatalouden tietopalvelun tiimi esittäytyy

Me Kuntatalouden tietopalvelun tiimissä teemme töitä sen eteen, että tietopalvelu järjestelmänä toimii, vastaanottaa ja rekisteröi kuntien raportoiman taloustiedon ongelmitta raportoidut taloustiedot validoidaan riittävällä tasolla tiedon oikeellisuuden varmistamiseksi kuntien taloustiedot ovat saatavilla julkisesti eri palveluiden kautta heti tietojen hyväksymisen jälkeen XBRL-taksonomia julkaistaan ja päivitetään tietopalveluun ajallaan tietojen toimituksen testaaminen on mahdollista automaattiseen talousraportointiin liittyviin kysymyksiin vastataan..

Kuntien ja kuntayhtymien taloustietojen keruu käynnistyi Valtiokonttorissa

Pian kaikkien Suomen kuntien ja kuntayhtymien taloustiedot ovat vertailtavissa julkisen verkkopalvelun, Tutkihallintoa.fi:n kautta. Jo nyt palvelussa on kuntakentän talousarvio- ja suunnitelmatietoja. Ensi vuonna sivustolle saadaan kuntatalouden toteumatiedot. Eduskunta hyväksyi 10.12.2019 kuntien taloustietojen tuottamista ja raportointia koskevan lain. Kunnat siirtyvät asteittain automatisoituun talousraportointiin ja samalla kuntien taloustietojen keruuvastuu siirtyy Tilastokeskukselta Valtiokonttorille. Vuodesta 2021 lähtien vastaamme kuntien taloustietovarannon ylläpidosta. Harjoituskierros..
Kuntien ja kuntayhtymien taloustietojen keruu käynnistyi Valtiokonttorissa

Vuoden 2020 talousarvio ja -suunnitelmatietojen raportointi Valtiokonttoriin

Kunnat ja kuntayhtymät raportoivat vuoden 2020 talousarvio ja -suunnitelmatietonsa Valtiokonttorin Kuntatalouden tietopalveluun. Tiedot tulee toimittaa tietopalveluun 15.1.2020 mennessä. Raportoitavat tiedot koskevat laadintakauden talousarviota 2019, talousarviota 2020, taloussuunnitelmaa 2021 ja taloussuunnitelmaa 2022. Talousarvio ja -suunnitelmatiedot raportointikokonaisuuden (KTAS) raportointi on mahdollista 19.12.2019 alkaen. Tietojen raportointi edellyttää kunnan tai kuntayhtymän Valtiokonttorille ilmoittamaa asiointirooliin perustuvaa käyttäjäoikeutta. Ilmoitetut oikeudet on..
Vuoden 2020 talousarvio ja -suunnitelmatietojen raportointi Valtiokonttoriin

Automaattisen talousraportoinnin koulutusta tarjolla kunnille ja kuntayhtymille

Kuntien ja kuntayhtymien talousraportointi automatisoituu ja uusi toimintamalli edellyttää uudistuksia. Tavoitteena on, että muutaman vuoden kuluessa kaikki kunnat ja kuntayhtymät toimittavat taloustietonsa rakenteisessa muodossa rajapintasiirtona suoraan omista järjestelmistään Kuntatalouden tietopalveluun. Kunnille ja kuntayhtymille on tarjolla tukea ja koulutusta. Katso tulevat tilaisuudet alta ja ilmoittaudu mukaan! Talousarvio- ja suunnitelmatietojen testaus Aika: 09.12.2019 13:00-14:00 Paikka: Skype for Business..
Automaattisen talousraportoinnin koulutusta tarjolla kunnille ja kuntayhtymille

Automatisoitu talousraportointi esillä Kuntamarkkinoilla

Kuntien ja kuntayhtymien taloustietojen raportointi uudistetaan automatisoiduksi ja yhdenmukaiseksi vuoteen 2021 mennessä. Muutokseen valmistautuminen on kunnissa jo täydessä vauhdissa. Automatisoinnin taustalla toimivat valtiovarainministeriö, Valtiokonttori, Tilastokeskus, Tieke ja Kuntaliitto ovat nyt yhdessä Kuntamarkkinoilla 11.–12.9.2019. Meillä on tapahtumassa yhteinen osasto ja tietoisku. Tule juttelemaan osastollemme! Osastomme: XBRL – Automatisoitu talousraportointi Paikka: K-kerros, osasto L4, Kuntatalo Osastollamme voit..
Automatisoitu talousraportointi esillä Kuntamarkkinoilla