Hakutulokset

TIEDOTE: Kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 7.7.2020 lähtien

Tänään vahvistetun lain mukaista, uutta kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 7.7.2020 lähtien. Haku tapahtuu sähköisellä hakemuksella. Tuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia kustannuksia. Tukeen vaikuttavat yrityksen kiinteät kustannukset sekä palkkakustannukset tukikaudelta 1.4.-31.5.2020. Tuki kohdentuu koronaviruspandemiasta kärsiviin yrityksiin ja toimialoihin. Myös liiketoimintaa harjoittavat säätiöt ja yhdistykset ovat tuen..
TIEDOTE: Kustannustukea voi hakea Valtiokonttorista 7.7.2020 lähtien

Valmistaudumme palvelemaan kustannustuen hakijoita

Hallitus on tehnyt linjauksen kustannustuesta yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia kustannuksia. Lakiesityksen mukaan kustannustuen tavoitteena on vähentää konkurssiin ajautuvien yritysten määrää turvaamalla yritystoiminnan jatkuvuutta ja ylläpitämällä taloudellista tuotantokapasiteettia. Kustannustuki maksetaan Valtiokonttorista. Laki kustannustuesta on valmistunut. Valtiokonttorissa valmistaudutaan parhaillaan siihen, että tukea hakevia yrittäjiä voidaan palvella mahdollisimman pian..
Valmistaudumme palvelemaan kustannustuen hakijoita

Yritysten kustannustuki Valtiokonttorista – tuki on haettavissa 7.7.-31.8.2020

2.6.2020: Kustannustuen lakiesitys: Lue lisää TEM:n tiedotteesta (1.6.2020) > Hallitus on tehnyt linjauksen kustannustuesta yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronaviruksen vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia kustannuksia. Kustannustuki maksetaan Valtiokonttorista. Laki yritysten kustannustuesta valmisteltiin työ- ja elinkeinoministeriössä ja valtiovarainministeriössä. Laki on hyväksytty eduskunnassa. Tukea haetaan Valtiokonttorista sähköisen asiointikanavan kautta 7.7.-31.8.2020. Lisätietoja: Usein kysytyt kysymykset >..
Yritysten kustannustuki Valtiokonttorista – tuki on haettavissa 7.7.-31.8.2020

Valtio Expo 5.5.2020 on peruttu koronavirustilanteen vuoksi

Hallituksen 12.3.2020 tekemän linjauksen mukaisesti valtion järjestämät isot seminaarit ja tapahtumat perutaan toukokuun loppuun saakka. Näin ollen myös Valtio Expo -tapahtuma 5.5.2020 joudutaan perumaan. Tiedotamme myöhemmin mahdollisesta korvaavasta ajankohdasta. Olemme erikseen yhteydessä tapahtumaan ilmoittautuneisiin kävijöihin, näytteilleasettajiin ja muihin yhteistyökumppaneihin. Lisätiedot: Asiakaspäällikkö Ismo Tikka, puh. 0295 503 210, etunimi.sukunimi@valtiokonttori.fi valtio.expo@valtiokonttori.fi
Valtio Expo 5.5.2020 on peruttu koronavirustilanteen vuoksi