Parempaa palvelua hallinnonaloille
- Valtiokonttorin asiakasvastaavat aloittelevat työtään
 |
Ismo Tikka on luotsannut eteenpäin Valtiokonttorin asiakashallintaa tavoitteena entistä asiakaslähtöisempi yhteistyö. |
Valtiokonttori on laatujohdettu monialainen palveluvirasto. Tarjoamme valtionhallinnon virastoille talous- ja finanssihallinnon palveluita sekä eläke- ja vahinkovakuutuspalveluita. Hoidamme ja kehitämme valtioyhteisön ohjausjärjestelmiä, tuotamme valtionhallinnolle henkilöstöhallinnollisia tukipalveluja, huolehdimme valtion henkilöstön työkyvystä ja edistämme työyhteisöjen kehittämistä toimiviksi, hyvinvoiviksi ja tuottaviksi.
Valtiokonttorin laajeneva palvelutarjonta virastoille tarvitsee koordinointia asiakkaan ja Valtiokonttorin välillä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokaisella hallinnonalalla on Valtiokonttorissa oma asiakasvastaavansa (ks. taulukko alla), joka koordinoi Valtiokonttorin tarjoamia palveluja. Tarkoituksenamme on kehittää Valtiokonttorin toimintaa osaksi asiakkaan arkea.
Yhteistyöllä kokonaisuus kuntoon
Yhteistyössä asiakkaan ja Valtiokonttorin asiakasvastaavan kesken sovitaan keskeisimmät tavoitteet, toimenpiteet ja vastuut tulevalle vuodelle. Lähtökohtana on Valtiokonttorin palvelujen ja asiakkaan hallintojohdon arjen yhteensovittaminen. Yhteistyössä tarjoamme palveluitamme oikeaan aikaan ja mielekkäällä tavalla. Eräs vaativa asiakkaamme kiteytti asian seuraavin sanakääntein: ”nyt alkavat osat loksahtaa paikalleen”. Vuosisuunnittelulla saamme kokonaisuuden hallintaan. Asiakasvastaava tuntee asiakkaan nykytilanteen ja tietää tämän tarpeet. Hän tietää asiakkaalle tärkeät henkilöt sekä asiakasvirastossa että Valtiokonttorissa ja koordinoi Valtiokonttorin tarjoamia työnantajapalveluja. Tavoitteena on tehdä vaikeista asioista helpompia työnantaja-asiakkaille. Tässä yhteistyössä asiakkaan edustaja on useimmiten hallintojohto/johtaja.
Parempi mieli
Asiakaslähtöisyydellä luodaan tehokkuutta ja siten myös säästöjä. Parempi palvelu näkyy vähentyneinä asiakaskyselyinä ja lisääntyvänä tietoisuutena palveluistamme. Yhteistyö asiakkaiden eduksi luo työhön myös uudenlaista mielekkyyttä: kun asiat sujuvat, myös tyytyväisyys kasvaa osaltaan. Hyvä palvelu luo parempaa mieltä sekä meille että asiakkaalle. Oma yhteyshenkilö helpottaa yhteydenpitoa ja tuo yhteistyöhön jatkuvuutta.
Ismo Tikka
asiakaspäällikkö
| Hallinnonala | Valtiokonttorin asiakasvastaava | | Eduskunta, Tasavallan Presidentin kanslia, Valtioneuvoston kanslia | Jukka Lehtiö | | Kuntasektori | Seija Piispa | | Liikenne- ja viestintäministeriö | Päivi Markkola | | Maa- ja metsätalousministeriö | Suvi Suur-Askola & Tuija Lompolojärvi | | Oikeusministeriö | Jaana Kekäläinen & Riina Koskela | | Opetusministeriö | Mika Kaukonen & Minna Rihtniemi | | Puolustusministeriö | Ismo Tikka | | Sisäasiainministeriö | Aila Särmälä | | Sosiaali- ja terveysministeriö | Riitta Virtanen | | Työ- ja elinkeinoministeriö | Matti Kannari | | Ulkoministeriö | Panu Aalto | | Valtiovarainministeriö | Mikko Isotalo & Hilppa Kajaste | | Ympäristöministeriö | Laura Salmi |
|