EU:n alueella tahallisella väkivaltarikoksella aiheutetun vahingon korvaaminen
Euroopan unionin neuvoston direktiivi 2004/80/EY
Jäsenvaltioissa liikkumisvapauden lisäksi luonnollisen henkilön koskemattomuutta suojataan kyseisessä jäsenvaltiossa samalla tavoin kuin valtion omien kansalaisten tai siellä asuvien koskemattomuutta. Euroopan unionin alueella tapahtuneiden rikosten uhrien tulisi voida saada kärsimistään vahingoista oikeudenmukainen ja asianmukainen korvaus riippumatta siitä, missä Euroopan yhteisön alueella rikos on tehty.
Euroopan unionin neuvoston direktiivillä 2004/80/EY, jäljempänä ”rikosuhridirektiivi”, on luotu yhteistyöjärjestelmä, joka helpottaa rikosten uhrien mahdollisuutta hakea korvausta Euroopan unionin jäsenvaltioiden rajatylittävissä tilanteissa. Yhteistyöjärjestelmää sovelletaan jäsenvaltioiden alueella tehtyjen tahallisella väkivaltarikoksella aiheutettujen vahinkojen korvaamiseen. Korvaus myönnetään tekopaikkavaltion rikosvahinkojen korvaamisesta annetun lainsäädännön perusteella.
Yhteistyöjärjestelmä varmistaa, että rikoksen uhri voi aina kääntyä asuinvaltionsa viranomaisen puoleen, jos tahallinen väkivaltarikos on tehty muussa jäsenvaltiossa kuin korvauksen hakijan omassa asuinvaltiossa. Järjestelmä helpottaa käytännön ongelmia ja kielivaikeuksia, joita liittyy rajatylittäviin tilanteisiin. Järjestelmään sisältyvät säännökset mahdollistavat asiaa käsittelevien viranomaisten tehokkaan yhteistyön ja niiden avulla rikoksen uhri saa tarvittavat tiedot hakemuksen tekemiseen. Suomessa yhteysviranomaisena toimii Valtiokonttori.
Korvauksen hakeminen
Hakija, jolla on asuinpaikka Suomessa, voi jättää Valtiokonttoriin hakemuksen, joka koskee muussa Euroopan unionin jäsenvaltiossa tehdyllä tahallisella väkivaltarikoksella aiheutetun vahingon korvaamista.
Valtiokonttori antaa hakijan pyynnöstä yleistä neuvontaa liittyen korvauksen hakemiseen sekä tietoa siitä, miten korvaushakemus täytetään ja mitä asiakirjoja hakemukseen on liitettävä.
Korvausta voi hakea 1.7.2005 tai sen jälkeen tehdyllä rikoksella aiheutuneesta vahingosta.
Korvauksen maksaa sen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen, jonka alueella rikos on tehty.
Mistä saa korvaushakemuslomakkeita?
Korvausta haetaan tekopaikkavaltion korvaushakemuslomakkeella. Lomakkeita saa Valtiokonttorista tai tekopaikkavaltion viranomaiselta.
Tietoa rikoksen uhrien oikeudesta korvauksiin EU:n alueella
Korvauksenhakuprosessin vaiheet:
- Euroopan Unionin alueella tapahtuneen tahallisen väkivaltarikoksen uhri, jolla on asuinpaikka Suomessa, voi tehdä hakemuksen rikosvahinkojen korvaamiseksi suomen tai ruotsin kielellä tai tekopaikkavaltion hyväksymällä kielellä.
Valtiokonttori avustaa hakijaa hakemuksen tekemisessä, neuvoo todistusasiakirjojen hankkimisessa ja lähettää hakemuksen tekopaikkavaltion viranomaiselle. Valtiokonttori kääntää tarvittaessa asiakirjat tekopaikkavaltion viranomaisen hyväksymälle kielelle.
- Valtiokonttori ei saa arvioida hakemusta.
- Tekopaikkavaltion viranomainen ilmoittaa hakijalle ja Valtiokonttorille:
- asian käsittelystä vastaavan yhteyshenkilön tai osaston
- hakemuksen saapumisesta
- mahdollisuuksien mukaan arvion siitä mihin mennessä päätös tullaan tekemään.
- Tekopaikkavaltion viranomainen voi esittää lisätietopyyntöjä. Valtiokonttori antaa tarvittaessa hakijalle neuvoja lisätietopyyntöihin vastaamisessa. Valtiokonttori toimittaa hakijan pyynnöstä lisätiedot suoraan tekopaikkavaltion päättävälle viranomaiselle.
- Tekopaikkavaltion viranomainen voi halutessaan kuulla hakijaa, todistajaa tai asiantuntijaa. Kuuleminen voidaan järjestää Valtiokonttorin avustuksella erityisellä puhelin- tai videokonferenssilla vapaaehtoisuuteen perustuen, tai Valtiokonttori kuulee henkilöä/henkilöitä ja toimittaa kuulemisesta selvityksen tekopaikkavaltion viranomaiselle.
- Tekopaikkavaltion viranomainen lähettää päätöksen hakijalle ja Valtiokonttorille.
|
Valtiokonttorin antamista, Euroopan Unionin jäsenvaltioiden rajatylittävien rikosvahinkojen korvauksen hakemiseen liittyvistä palveluista ei peritä maksuja eikä kuluja hakijalta.