Digitalisaatio

Digitalisaatio ei ole ilmiönä uusi, mutta sen vaikutukset ovat laajemmat kuin aiemmin on ajateltu. Tämän päivän ja erityisesti tuleva digitalisaatio on vallankumouksellista, toimintaa mullistavaa uudistamista. Ellei ajattelua samalla muuteta, on vaarana, että vanhojen toimintatapojen päälle rakennetaan automaatiota, joka tekee prosessista vain entistä kalliimman. On aika kyseenalaistaa vanhaa ja löytää oikea visio.

Digitalisaatiolla tarkoitetaan kokonaisvaltaista toimintatapojen uudistamista, joka sisältää myös uusien digitaalisten teknologioiden käyttöönottoja. Digitaalisilla teknologioilla tarkoitetaan muun muassa analytiikkaa, big dataa, mobiiliteknologioita, pilvipalveluita, robotiikkaa, sosiaalista mediaa ja asioiden internetiä (ml. teollinen internet).

Digi teknologiatrendit

Julkishallinto on valmis digikiriin

Valtiokonttori selvitti valtiovarainministeriön toimeksiannosta, millaisilla toimenpiteillä valtionhallinnon digitalisaatiota voidaan parantaa ja tuottavuutta lisätä.

Selvityksen joulukuussa 2015 valmistuneessa loppuraportissa Valtiokonttori esittää lukuisia toimenpiteitä, joilla julkishallinnon digitalisaatiossa päästään eteenpäin. Osa uudistuksista on toteutettavissa nopeasti ja osa vaatii uutta ajattelua ja tarkkaa valmistelua usean viranomaisen yhteistyönä. Tärkeintä on, että liikkeelle lähdetään heti.

Tutustu Valmiina digikiriin -loppuraporttiin >>

Nyt käsillä digistartti

Valtiokonttori jatkoi Valmiina digikiriin -raportissa aloitettua työtä arvioimalla ehdotuksia tarkemmalla tasolla. Jatkoarviointiin valittiin tuottavuuden ja tehokkuuden kannalta potentiaalisimmat ja konkreettisimmat 24 hankeaihiota. Selvitystyötä tehtiin yhteistyössä hankeaihioihin liittyvien virastojen ja ministeriöiden kanssa.

Työn tuloksena Valtiokonttori esitti 31.3.2016 valmistuneessa raportissa hankekohtaisen arvion 17 digihankkeesta.

Tutustu Digistartti: hankeaihioiden arviointi -loppuraporttiin >>

Julkaistu 7.1.2016 klo 15.16 , päivitetty 1.4.2016 klo 13.12
Suomeksi   På svenska   In English

Takaisin sivun alkuun

Anna palautetta

Viesti koskee


Yhteystiedot