Valtion tilinpäätös vuodelta 2015  (30.3.2016)

Valtion tilinpäätös vuodelta 2015 on valmistunut

Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta 2015 on valmistunut ja annettu valtiovarainministeriölle Hallituksen vuosikertomuksen laadintaa varten.

Ehdotuksen allekirjoittivat 30.3.2016 Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen ja Talous ja henkilöstö -toimialan toimialajohtaja Mikko Kangaspunta.

Valtioneuvosto antaa eduskunnalle Hallituksen vuosikertomuksen vuodelta 2015 perustuslain 46 §:ssä säädettynä kertomuksena hallituksen toiminnasta, valtiontalouden hoidosta ja talousarvion noudattamisesta sekä niistä toimista, joihin hallitus on eduskunnan päätösten johdosta ryhtynyt.

Tilinpäätöksen allekirjoitus
Ehdotus valtion tilinpäätökseksi allekirjoitettiin 30.3.2016.

>> Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta 2015

>> Valtiovarainministeriön tiedote 30.3.2016 

Kohderyhmä: Kaikki
Ydinprosessi: Talousjohtamisen tukeminen
Julkaistu 30.3.2016 klo 12.59 , päivitetty 19.3.2018 klo 12.06 Suomeksi   På svenska

Takaisin sivun alkuun

Anna palautetta

Viesti koskee


Yhteystiedot