Ajankohtaista konsernilaskelmien kehittämisessä  (14.12.2018)

Digitaalinen työ

Vuonna 2019 valmistaudutaan budjetti- ja rahastotalouden sisäisten erien eliminointien uudistumiseen

Odotukset nykyistä kokonaisvaltaisemman tiedon saamiseksi valtiontaloudesta ovat kasvaneet. Tarvittavan tiedon tuottamiseksi edetään vaiheittain. Ajankohtaisin vaihe on talousarviotalouden kattavan valtion tilinpäätöksen sekä talousarvio- ja rahastotalouden sisältämän valtiontalouden kuukausitiedotteen raporttien sisäisten erien eliminointien uudistaminen. Kun sisäisten tuotto-, kulu-, saatava- ja velkaerien vaikutus poistetaan eliminoimalla, voidaan tuottaa oikeampi kuva raportoitavan kokonaisuuden taloudellisesta tilanteesta.

Uudistuksen myötä sisäisten erien eliminoinnissa otetaan käyttöön Kieku-järjestelmän konsernilaskentaominaisuuksia. Eliminoitavat erät perustuvat erikseen määriteltyjen liikekirjanpidon tilien lisäksi kumppani-seurantakohteen tuottamaan kirjanpitotietoon. Nyt valtion yhteisen seurantakohdemallin kumppani-seurantakohde pääsee siihen tarkoitukseen, johon se alun perin on varattukin.

Uudet eliminointiperiaatteet käyttöön 2020

Uudet eliminointiperiaatteet otetaan käyttöön vuoden 2020 raportoinnista alkaen. Muutokseen valmistaudutaan kuitenkin jo koko ensi vuosi. Valmistautuminen käsittää mm. järjestelmämuutoksia ja tietojen täsmäyttämiseen liittyvän prosessin suunnittelun ja harjoittelun. Jatkossa sisäisten erien täsmäyttämisen merkitys ja laajuus lisääntyvät nykyiseen nähden huomattavasti ja se vaatii paitsi ajattelutavan myös työskentelytapojen muutosta. Ensi vuonna valmistetaan myös olemassa olevat kumppanikoodilliset kirjanpidon kirjaukset siihen kuntoon, että vuoden 2020 avaava valtion tase saadaan muodostettua uusien periaatteiden mukaan ja vuoden 2020 tilinpäätöksessä tarvittavat edellisen vuoden vertailutiedot on mahdollista tuottaa.

Tarkempia ohjeita tulossa

Valtiokonttori antaa tämän vuoden loppuun mennessä nykyistä tarkemman ohjeistuksen sisäisten erien kirjaamisesta ja kumppanikoodin käytöstä. Tämä ohje koskee jo ensi vuotta. Ensi vuoden aikana annetaan lisää ohjeita ja tarvittavat määräykset. Mm. liikekirjanpidon tileihin ja tilien lisäjaotteluihin on tulossa muutoksia. Palkeet tiedottaa tarkemmin tietojärjestelmiä koskevista muutoksista ja myös muusta valmistautumisesta muutokseen.

Uudistukset valtion konsernilaskennan saralla jatkuvat myöhemminkin. Seuraavaksi uudistusvuorossa ovat kokonaislaskelmat, joissa yhdistetään talousarvio- ja rahastotalouden sekä valtion liikelaitosten taloustiedot. Tämän jälkeen tehdään ensin tarveselvitys ja sitä seuraa tarveselvityksen mukainen eteneminen kohti valtio-omisteisten yhtiöiden tietojen yhdistelyä kokonaislaskelmakokonaisuuteen.

Lisätietoja Outi Vänttinen outi.vanttinen@valtiokonttori.fi

Kohderyhmä: Virastot ja laitokset
Ydinprosessi: Talousjohtamisen tukeminen
Julkaistu 14.12.2018 klo 9.00 , päivitetty 10.12.2018 klo 15.50

Takaisin sivun alkuun

Anna palautetta

Viesti koskee


Yhteystiedot