Sähköisen asioinnin palvelualusta yhtenäiseksi koko julkishallinnossa (12.3.2010)
Valtiokonttori toteuttaa valtiovarainministeriön toimeksiannosta koko julkishallinnolle yhteisen sähköisen asioinnin palvelualustan. Alusta kehitetään koko julkishallinnon tarpeita ajatellen ja sitä voivat hyödyntää niin valtion virastot ja laitokset kuin kunnat.
Asiointialustan avulla viranomaiset voivat nykyistä nopeammin ja kustannustehokkaammin kehittää omia sähköisiä asiointipalvelujaan. Sen avulla voidaan myös rakentaa useiden viranomaisten yhteisiä palveluja tai palvelukokonaisuuksia.
Käyttöön vuonna 2011
Sähköisen asioinnin palvelualusta on yhteistyökumppaneiden ensimmäisten palvelujen osalta käytössä vuonna 2011. Ensimmäisistä alustalle kehitettävistä palveluista neuvotellaan parhaillaan.
Alustalle rakennettavat palvelut ovat turvallisia ja tarjoavat virastoille, laitoksille ja kunnille yhtenäisen ja helppokäyttöisen toimintalogiikan.
Valtiokonttori vastaa palvelualustan tuotannosta ja palvelun tarjoamisesta julkishallinnolle.
Sähköisen asioinnin palvelualusta on osavaltiovarainministeriön vuonna 2009 asettamaaSähköisen asioinnin ja demokratian (SADe) vauhdittamisohjelmaa. Sen tavoitteena on edistää sähköistä asiointia siten, että kansalaisten ja yritysten sähköinen asiointi kattaa vuoteen 2013 mennessä kaikki keskeiset palvelut. Kansalaisten ja yritysten palveluille luodaan yhtenäiset asiakasrajapinnat eri tahojen tuottamiin julkisiin palveluihin. Tavoitteena on myös koko julkisen hallinnon tietojärjestelmien yhteentoimivuuden kehittäminen.
Lisätietoja sähköisen asioinnin palvelualustasta:
Valtiokonttori:
Valtion IT-palvelukeskuksen johtaja Anna-Maija Karjalainen, p. 040-591 5630
Projektipäällikkö Timo Storhammar, p. 050-578 0847
Sähköpostit: etunimi.sukunimi (at) valtiokonttori.fi
Valtiovarainministeriö:
neuvotteleva virkamies Riku Jylhänkangas, p. 040-848 8421
Sähköposti: etunimi.sukunimi (at) vm.fi